Blogi

Työmaavalvojan vinkit

Työmaavalvonnan tärkeimpinä tehtävinä on varmistaa, että uudis- ja korjausrakentamisen hankkeet toteutetaan taloudellisesti, ajallisesti ja laadullisesti hyvin.

Näin varmistat rakennushankkeiden laatutason ja pitkän elinkaaren

Tiesitkö, että työmaavalvonnasta voisi saada vieläkin enemmän hyötyä irti?

Se vaatii kuitenkin sitä, että työmaavalvoja pääsee hankkeeseen mukaan tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, eikä vasta kun rakennustyöt on aloitettu kuten tapana on.

Työmaavalvonnan perustehtävänä on varmistaa, että rakennushanke toteutetaan hyvän rakennustavan ja vallitsevien asetusten ja määräysten mukaan sekä sopimusten ja tilaajan vaatimusten mukaisesti. Osaava työmaavalvoja pystyy antamaan rakennushankkeelle kuitenkin paljon enemmän.

Asiantuntevan työmaavalvojan koko osaaminen kannattaa hyödyntää rakennushankkeessa. Näin varmistat, että kiinteistö säilyttää arvonsa myös ajan kanssa – tai että sen arvo jopa nousee.

Kerron tässä blogissa hyväksi havaitsemiani vinkkejä, joiden avulla voit saada työmaavalvonnasta kaiken hyödyn irti ja nopeuttaa rakennusprojektin kulkua.

1. Ota työmaavalvoja hankkeeseen mukaan jo ennen kuin rakentaminen alkaa

Työmaavalvontaan otetaan tyypillisesti yhteyttä vasta silloin kun rakentaminen työmaalla on jo aloitettu. Kokemukseni mukaan työmaavalvonnasta saisi kuitenkin kaikkein isoimman hyödyn ottamalla valvojan mukaan viimeistään silloin kuin viimeiset suunnittelukokoukset ovat vielä menossa.

Jos valvonta pääsee hankkeeseen mukaan vasta työmaavaiheessa, valvoja voi ainoastaan varmistaa, että rakennushanke etenee suunnitelmien mukaan. Jos valvoja sen sijaan tulisikin hankkeeseen mukaan aiemmin ja voisi osallistua suunnitteluun, hän voisi rakennushankkeiden ongelmatilanteiden asiantuntijana tuoda mukanaan niitä ratkaisuja, joiden avulla on mahdollista päästä parempaan lopputulokseen.

2. Hyödynnä työmaavalvojan koko ammattitaito ja monipuolinen kokemus

Rakennustyön valvoja ei saa ohjata työmaatoimintaa, mutta valvojana hän voi ottaa kantaa ja auttaa mm. aikataulun suunnittelussa, ongelmienratkaisussa ja antaa ennen kaikkea ennakoivaa asiantuntemusta. Työmaavalvojilla jos kenellä on laaja kokemus erilaisista uudis- ja korjausrakentamisen ongelmatilanteista ja niiden oivallisesta ratkaisemisesta.

Työmaavalvoja voi esittää erilaisia kohteeseen sopivia ratkaisuja, jotka ovat testattuja muissa kohteissa ja hyväksi havaittuja. Työmaavalvoja osaa myös katsoa kohdetta sen elinkaaren kannalta ja ehdottaa pitkäaikaisia, kestäviä ratkaisuja.

3. Ota teknologiasta hyödyt irti myös työmaavalvonnassa

Teknologian hyödyntäminen nopeuttaa oleellisesti tiedonkulkua ja asioihin reagoimista. Mitä nopeammin asioihin pystytään puuttumaan ja reagoimaan, sen parempi. Tiedon nopea kulku vaikuttaakin suoraan kustannuksiin, sillä jälkikäteen korjaaminen on aina kalliimpaa.

Teknologian avulla tieto kulkee reaaliajassa ja havainnollistaminen onnistuu nappia painamalla. Esimerkiksi me Suomen Aluerakennuttajalla käytämme rakennusvalvonnan työkaluna SARA-appia, jonka avulla voimme raportoida suoraan työmaalta kuvien kera ja näyttää lähes reaaliaikaisesti, missä työmaalla ollaan menossa ja mitä on tarkastettu.

Hyödynnämme myös droneja ja 360-kameroita työmaavalvonnan lisätyökaluina havainnollistamaan työmaatilannetta tilaajan suuntaan sekä työnjohdon avuksi. Aiemmin koetun perusteella mm. vesikattojen kuvaaminen dronella onnistuu kattavasti ja näin voidaan helposti varmistaa onko viimeistelyt hoidettu vastaanottoon mennessä.

Rakennusvalvojan näkemys ja ammattitaito kannattaa siis aina hyödyntää – ei vain pelkän suunnitelman toteutumisen valvonnan osalta. Ja kuten jo mainittu, niin mitä aikaisemmassa vaiheessa, sen parempi.

Etsitkö joustavaa ja osaavaa asiantuntijaa vastaamaan työmaavalvonnasta? Ota yhteyttä ja hyödynnä asiantuntevan työmaavalvontamme koko osaaminen rakennushankkeessasi.

Työmaavalvonta

Näin osaava työmaavalvontamme ja digitaaliset välineet nopeuttavat projektia ja takaavat laadukkaan ja asianmukaisen lopputuloksen.

Lue lisää

Ota yhteyttä!

Riku-Jussi Mäkinen

LI

Rakennuttajainsinööri

050 400 5164

riku-jussi.makinen@sara.fi