Blogi / Uratarina

Into kehittää rakennusalaa kumpuaa käytännön kokemuksista

Suomen Aluerakennuttajalla on hyväksytty se tosiasia, että jossain vaiheessa nykypäivän opiskelijat ajavat tietotaidoillaan vanhojen konkareiden edelle. Siksi työpaikalla on heitetty hierarkiat romukoppaan ja kesätyöläisillekin annetaan sopivasti haasteita. Hommat lutviutuvat, kun niitä tehdään yhdessä.

Tampereen yliopiston rakennustekniikan diplomi-insinööriopiskelijat Roope Airaksinen ja Konsta Ylinen viettivät antoisan kesän 2021 Suomen Aluerakennuttajan leivissä.

Nuoresta iästään huolimatta molemmat miehet olivat jo aikaisemmin ehtineet hankkia työkokemusta rakennusalalta, mutta SARAn monipuoliset ja tarpeeksi vaativat työtehtävät loivat uutta uskoa rakentamisen tulevaisuuteen.

”Oli lottovoitto päästä tänne töihin! Olemme nähneet kesän aikana rakennusalaa monesta eri perspektiivistä ja oppineet paljon uutta. On saatu kokeilla juttuja, joita harvemmissa paikoissa luotettaisiin opiskelijoiden käsiin”, Roope ja Konsta kiittelevät.

Monipuolisia työtehtäviä valvonnasta urakkasopimuksiin

Opiskelijoiden kesätyöpestiin on kuulunut muun muassa rakennusvalvontaan, hankesuunnitteluun ja sen ohjaukseen sekä valvontaraporttien laatimiseen liittyviä tehtäviä. Lisäksi Roope ja Konsta ovat päässeet valmistelemaan urakkasopimuksia sekä kehittämään aikatauluttamiseen ja projektinjohtamiseen liittyviä ohjelmistoja. Myös SARA-appin parissa on riittänyt pakertamista.

Monipuolisia työtehtäviä ei ole tarvinnut pähkäillä yksin. SARAlla painotetaan ryhmätyön merkitystä, sillä parhaimmillaan se johtaa jopa symbioottiseen työskentelyyn.

”Konkarit tietävät valtavasti asioita ja heillä on paljon kokemusta. Meillä nuorilla taas on tuoretta näkemystä, jota täällä SARAlla myös aidosti kuunnellaan”, Roope ja Konsta avaavat.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Suomen Aluerakennuttaja Oy (@sararakennuttaja) jakama julkaisu

Ryhmätyötaidot jyräävät tiedon panttaamisen kulttuurin

Toimitusjohtaja Timo Kamppuri näkee, että juuri avoin ja keskusteleva ilmapiiri tekee SARAsta edelläkävijän:

”Perinteisesti rakennusalalla tieto on ollut siiloutunutta, ja vanhat mestarit ovat pantanneet asioita itsellään. Tieto on ollut valtaa. Tämä kulttuuri on väistämättä muuttumassa, ja nuorempia tekijöitä neuvotaan ja kuunnellaan meillä mielellään.”

Kamppuri jatkaa, että avoimuus vähentää myös virheitä. Kun töissä uskaltaa myöntää mokanneensa, isommat katastrofit voidaan ehkäistä ajoissa.

”Meillä saa onnistua, mutta myös mokata, kunhan on rehellinen. Yhteistyössä erehdyksetkin saadaan korjattua ketterästi.” – Toimitusjohtaja Timo Kamppuri, Suomen Aluerakennuttaja Oy

Kommunikointikanavien kehittäminen on kasvava haaste

Tosielämän kenttätyötaitoja ei voi oppia koulunpenkillä, vaan niitä pitää päästä harjoittelemaan käytännössä. Kesätyökokemustensa perusteella Roope ja Konsta ovatkin jo saaneet ideoita siihen, mitä ja miten rakennustyömailla kannattaisi kehittää:

”Hyvät kommunikaatiokanavat ovat kaiken A ja O. Jos työmaalla aikataulutus, tiedonkulku ja tehtävänjako sakkaavat, koko homma kärsii. Näitä käytännön pulmia voitaisiin ratkoa muun muassa pilvipohjaisten suunnittelutyökalujen avulla.”

Kesätyöntekijästä toimitusjohtajaksi: innokkuus ja sinnikkyys palkitaan

Syksyllä 2021 Roope ja Konsta suuntaavat taas opintojen pariin. Molemmat toivovat pääsevänsä jatkamaan työskentelyä SARAlla koulunkäynnin ohessa.

Timo Kamppuri uskoo, että kummallekin saadaan räätälöityä jonkinlainen työsopimus, eikä hän pidä lainkaan mahdottomana sitä, että opintojen jälkeen SARAlta löytyisi kavereille vakipestit.

”Olen itsekin aloittanut SARAlla kesätyöntekijänä vuonna 2012. Silloin työtehtäviini kuului muun muassa urakkasopimusten mapittamista. Melkoisin harppauksin on tultu siitä eteenpäin”, Timo naurahtaa ja jatkaa:

”SARA tekee tosi mielellään yhteistyötä Hervannan kampuksen kanssa, ja on aina aivan mahtavaa, jos saadaan diplomityöntekijä mukaan remmiin! Tulevaisuuden tekijät ponnistavat koulunpenkiltä, ja se on ainoastaan hieno juttu!”

Töihin SARAlle

Kiinnostaisiko kesätyö tai opinnäyteyhteistyö SARAn kanssa? Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

Lue lisää

Ensisijainen kontaktisi

Timo Kamppuri

LI

Toimitusjohtaja

050 433 6035

timo.kamppuri@sara.fi