Kaupunki- ja kiinteistökehitys
Kehittämisen toimintamalli
Käytössämme on alan viimeisimmät digitaaliset työkalut, ja niiden tarkoituksenmukaisella hyödyntämisellä olemme mahdollistaneet prosessin, joka on vertaansa vailla. Ratkaisuvaihtoehtojen luominen ja arviointi on nopeaa, oli toimeksiannon mittakaava sitten yksittäinen rakennus, tai kokonainen kaupunginosa.
Todellinen voimamme on kuitenkin ihmisissä ja yhteistyössä. Tiimimme koostuu raudanlujista tekniikan, talouden ja arkkitehtuurin osaajista. Katsomme asioita laaja-alaisesti, mutta myös jokaisen oman erityisosaamisen perspektiivistä. Oman näkemyksemme lisäksi varmistamme projektien tuloksellisuuden vuosikymmenten aikana rakennetun verkostomme avulla.
Meille kestävyys on kaiken mittari. Hankkeiden tulee rakentua kestävälle pohjalle niin ihmisten, tuoton kuin luonnonkin kannalta: people – profit – planet, the triple bottom line, kuten suuressa maailmassa sanotaan. Vain toimiva kokonaisuus voi olla kestävä, ja nimenomaan toimivuus on se, johon eri osapuolet sitouttava prosessimme tähtää.
Meidän asiakkaamme haluavat toteuttaa projekteja, jotka etenevät hallitusti alusta loppuun, ja täyttävät tavoitteensa pitkäkestoisesti. Tarjoamamme varmuus tuo rauhaa – siksi asiakkaamme nukkuvat hyvin.
–
Haluatko sinä olla mukanamme kehittämässä kiinteistöjä ja alueita, jotka on tehty kannattavasti, kestävät kymmeniä vuosia ja joissa ihmiset itse asiassa viihtyvät?
Ota yhteyttä Janneen tai Juriin kuullaksesi lisää toimintamallistamme sekä sen tuloksellisuudesta ja syvenny sivun jälkipuoliskolla kaupunki- ja kiinteistökehityksen periaatteisiimme sekä käyttämiimme työkaluihin.
Jalostetaan aihiosi hankkeeksi
Kaupunki- ja kiinteistökehitystyömme tavoitteena on taloudellisesti menestyvä ja kokonaisvaltaisesti toimiva asumis- ja toimintaympäristö. Molemmissa korostuu vaatimus monimutkaisten kokonaisuuksien ymmärtämisestä ja hallitsemisesta.
”SARAn kehitystyö pohjautuu käyttäjille rakentamiseen. Hyvä ympäristö puhuttelee selkeydellä ja oikealla mittakaavalla. Kaupunkiympäristöön kuuluu viihtyisä, eläväinen katutila, jonka pohjalla on tarkka liikennesuunnittelun sujuvuus.”
– Janne Salonen, Hankekehitysjohtaja
Toimivassa kaupungissa arki on turvallista, mukavaa ja helppoa. Tällaisessa miljöössä on hyvät mahdollisuudet liikkua sujuvasti eri kulkuvälinein.
Kaupunkikehitys
Kaupunkikuva ei saa olla tunnistamaton. Pyrimme luomaan kaupunkitiloja, joissa toiminnot sekoittuvat luontevalla ja mielenkiintoisella tavalla joustavasti yhteen.
Asuminen, vapaa-aika, työnteko, palvelut, harrastukset, liikkuminen sekä kiinnostavat kaupunkitilat – Kaikki arjen tarpeet kaupunkilaisten helposti saavutettavissa.
Sopivalla tavalla tiivis kaupunkirakenne mahdollistaa sujuvan ja monimuotoisen ympäristön. Tiiviys tuodaan hyvien liikenneyhteyksien varteen, ja samalla säästetään kaupunkien lähiluontoa, sekä tuetaan arjen helppoutta.
Liikennesuunnittelu korostuu kaupallisen toiminnan alueilla, joissa on mukana niin jalan, polkupyörällä, autolla kuin joukkoliikenteellä kulkijoita. Alueen suunnittelussa on eduksi kiinnittää ankkurikäyttäjät jo kaavoitusvaiheessa.
Kun suunnittelussa huomioidaan eri osapuolien tarpeet, alueesta muodostuu toiminnallisesti ja saavutettavuudeltaan yhtenäinen kokonaisuus, jonka logistiikka on varmistettu.
Kiinteistökehitys
Kiinteistökehitys kannattaa, sillä muutoksen myötä kiinteistön arvo ja tuotto-odotus nousee. Kehitystyö takaa, että kokonaisuudesta tulee viihtyisä, tehokas ja nykyaikainen – sinun tarpeittesi mukainen.
Kokeneena kiinteistökehittäjänä hoidamme ideointi- ja kehitystyön asiakkaan reunaehdoin. Toteutamme uudis-, korjaus- ja/tai täydennysrakentamisen hankkeet ja etsimme käyttäjät uusille tiloille.
Kestävä kiinteistökehitys lähtee käyttäjästä sekä kokemuksesta ja käyttäjien tarpeiden suunnittelu on hankkeiden avaintehtäviä.
Käyttäjälähtöisesti toimiessamme tilaaja on meille kumppani jo kehitysvaiheessa, jolloin rakentaminen ja työvaiheet suunnitellaan alusta lähtien tilaajan sekä käyttäjien parasta ajatellen.
Työkalupakkimme
Näin projektit etenevät ja näillä työkaluilla ne menevät oikeaan suuntaan. Käytämme kehitystyössä työkaluja, jotka ovat alan ehdotonta kärkeä.
Helpotamme päätöksentekoa tekemällä kaikista hankkeista tietomallit, joiden avulla saamme hankkeen reunaehdot selville heti projektin alussa, pääsemme käsiksi kustannuksiin ja pystymme vertailemaan eri vaihtoehtoja.
Perustelemme kaikki ratkaisumme datalla. Tämän ansiosta voimme myös optimoida rakentamisen tehokkuuden. Voimme mallintaa muun muassa
- Kuinka liikenne ja melu vaikuttavat asumiseen.
- Kuinka paljon yksittäinen asunto saa osakseen päivänvaloa tiettynä vuodenaikana.
- Kuinka monella asunnolla on muun muassa järvinäköala tai kuinka moni näkee vain naapuritalon.
Visuaalinen suunnittelu: ylivertainen menetelmä
Haluatko tutkia vaikeita kaavakuvia vai olisiko sittenkin parempi nähdä valmis rakennus sellaisena, kun miltä se oikeasti näyttää? Tästä visuaalisessa suunnittelussa on kyse.
Visuaalinen suunnittelu on nopeaa ja helpottaa päätöksentekoa. Pystymme tuottamaan käyttämillämme työkaluilla projektista nopeasti mallin, jonka avulla kokonaisuus on helppo hahmottaa.
Miksi visuaalinen suunnittelu parantaa projekteja?
- Tila ja rakennus hahmottuu helpommin, kun eri vaihtoehtoja voi katsoa kuvista, videoista tai virtuaalitodellisuudessa.
- Muutokset voidaan tehdä lähes reaaliaikaisesti suunnittelupalavereissa.
- Suunnittelu nopeutuu ja jämäköityy.
- Säästämme aikaa ja rahaa projektien loppupäästä.
- Virtuaalityökalujen ansiosta pääsemme näkemisestä kokemiseen. Voimme testata jo alkuvaiheessa, miltä esimerkiksi tilassa liikkuminen tuntuu.
Visuaalinen suunnittelu on hyvä työkalu rakennuttamisen jokaisessa vaiheessa. Hyödynnämme sitä muun muassa tontinluovutuskilpailuissa, tilasuunnittelussa, lisärakentamisessa, täydennysrakentamisessa ja markkinointimateriaaleissa.
5 Visuaalisen suunnittelun käyttötapausta
Jos olet lukenut näin pitkälle ja varsinaiset sovellukset kiinnostavat, tällä hetkellä palettiin kuuluu Autodesk Revit (tietomallintaminen), Enscape (visualisoinnit) ja Autodesk Forma (ent. Spacemaker) (generatiivinen suunnittelu).